Viime viikkoisen yhteistyökumppanin kanssa keskusteltuani aloin miettimään taas kerran ikäkysymystä. En voi ottaa kantaa ihan kaikkeen ikään liittyviin ongelmiin mutta välillä tuntuu, että iästä on tehty itseään suurempi numero. Ainakaan työelämässä tuntuu ettet koskaan ole oikean tai sopivan ikäinen.
Alle kolmekymppisenä olet juniori, jolla ei ole tarpeeksi kokemusta eikä näkemystä. Kolmekymmentä täytettyäsi pitäisi olla jo uraputkessa jos se on tavoitteena, muuten voit jo melkein unohtaa koko jutun. Jos olet nainen olet parhaassa iässä perustaaksesi perheen ja enemmän kuin yhden kerran saat vastata kysymykseen: Koska perustat perheen? Neljäkymmentä täytettyäsi sinulla on jo elämänkokemusta ja uraa takana. Silti epäilijöitä tuntuu edelleen riittävän, onko tuo nyt kuitenkaan sopivan ikäinen. Viisikymmentä täytettyäsi aletaan odottelemaan jo eläkettä, sinua pidetään jo hiukan iäkkäänä työnhakijana, ja ajatellaan ,että olet uran jäähdyttelyvaiheessa.
Ikä ei saisi koskaan mielestäni olla kriteeri yhteistyökumppania, työntekijää tai mitään muutakaan tärkeää valintaa tehtäessä. Ihminen itsessään ratkaisee, en ole kiinnostunut iästä vaan siitä millainen ihminen on, mitkä ovat hänen ajatuksensa. Iän perusteella ei pitäisi tuomita tai olettaa henkilöstä mitään. Annetaan mahdollisuus ihmiselle. Ikäjohtaminen pitäisi ulottaa ihmisen koko työhistorian ajalle sekä nuorista vanhoihin. Olen monta kertaa törmännyt ennakkoluuloihin ja vähättelevään suhtautumiseen koska en ikäni puolesta täytä kaikkien mielestä odotuksia mitä yrityksen kehittämisen asiantuntijalla pitäisi olla ja kovalla työllä olen saanut uskottavuutta tekemiseeni.
Onko sinulla samanlaisia kokemuksia, miten ikäjohtamisen eteen on teidän yrityksessä tehty, mitä sen eteen voisi tehdä?
